Olin tänään ihanan Jenni Vartiaisen kaa Rytmin haastattelussa, eilen tehtiin Soundi, huomenna kuvataan video. Sit lähden kahdeksi viikoksi Thaimaahan enkä ole netin äärellä ennen maaliskuun loppua! Mikä on varmasti hyvä, pääni epäilemättä PURSUAA uskomattomia blogi-ideoita kun palaan. Tässä kun on levyntekotahti kiihtynyt, ja samalla psyyke ns. mossahtanut mossahtamistaan, nää mun merkinnät on kieltämättä menneet aika säälittäviksi! Mutta pari viikkoa joogaa ja ruumiinlämpöistä merivettä tekee varmasti ihmeitä, kotiin palattuani jaksan raivota kaiken maailman asioista entiseen malliin.

Nyt on kevät, elämä on kaunis, ja kuten ITSE sanon TULEVALLA LEVYLLÄNI (itsensä siteeraaminen on aina järkevää ja tyylikästä), tuntuu siltä kuin maailma oiskin paikka jossa kaikilla on rakkautta, vaatteet, ruokaa. Tavataan pian pupuset!

Mikko tutustuu illan teemaan

Naistenpäivän klubi-iltaa vietetään perjantaina 5.3.2010 klo 20-02 Dubrovnikissa (Eerikinkatu 12). Estradilla Maija Vilkkumaa duo, Kaari ja Roni Martin, Just nyt! -ryhmä (Sari Mällinen, Tiina Lymi, Ursula Salo, Jussi Tuurna) ja Maria Gasolina.

Illan juontaa Bettina S. Esillä Silent Wittness -näyttely.

Naistenpäivän klubi on osa naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan vastaista Asenne esiin -kampanjointia.

Liput: 13 e + toimituskulut, ennakkoon 17.2. lähtien Tiketistä: www.tiketti.fi

Liput ovelta: 15 e.

YleX:llä on myös juttua mun vanhasta treenikämpästä, Hunajamelonit siellä edelleen treenaavat. Mä sekoilen siellä ja höpisen kummallisia juttuja, tämä siis täällä.

Ja sit tietoa kamoista sun muista löytyy täältä.

Tänään Hesarissa on sunnuntaisivuilla pieni juttu siitä, kuinka hiihtäjänaisilla ja misseillä on erilaiset etunimet. Jutussa Heikki Hellman (joka on nimensä perusteella mies, eikä ehkä siksi tiedä kaikkia missejä kuten meizi, mutta hei Heikki, nykyään on kaikkia hakupalveluja) ihan pokkana luettelee hiihtäjänaisten nimet (Pirjo, Virpi, Riitta-Liisa, Aino-Kaisa, Krista, Kirsi, Riikka, Kaisa, Mari, Tanja ja Sanni) ja mainitsee, että ”Kaikilla on nimi, jota ei ole tavattu missikisojen palkintopallilla – ei ainakaan sitten 1960-luvun.”

MV? (Kirjainyhdistelmä ei viittaa nimeeni vaan on suomennos WTF-lyhenteestä.) Tanja Vienonen? Kirsi Syrjänen? Muitakin todennäköisesti löytyisi jos googlaisi mutta en jaksa. Uskoni Helsingin Sanomien luotettavuuteen, ja itse asiassa journalismiin ylipäätään, on tuhottu ikiajoiksi.

Levyn valmistuminen on aina ihanaa aikaa. Riemukasta, mahtavaa. Pelottavaa. Sitä on ylikierroksilla ja sekaisin ja väsynyt ja levoton. Ja mielialat heittelevät riehakkuudesta liikutukseen. Toissa päivänä (tai jonain päivänä mistä mä voin muistaa!) luin Hesaria jossa puhuttiin Talvisodasta ja siitä kuinka annettiin käsky taistella viimeiseen mieheen ja sit kaikki kuoli ja alue menetettiin. Rupesin itkemään. Sota on ihan kauhea asia, voi kun maailmassa ei olis sotia, ajattelin, ja sit seuraavaksi ajattelin että onpa naiivi ja typerä ajatus, ja sit sitä seuraavaksi mietin että miksi tuntuu niin tyhmältä ja naiivilta sanoa ”toivoisin ettei maailmassa olisi sotia” tai ”on kauheaa että lapsia kuolee nälkään”. Siksi varmaan, että kaikkihan niin ajattelevat, se on itsestäänselvyys, ja siksi se on unohdettu. Idealismi ja maailmanparantaminen olivat muotia viimeksi ehkä joskus 60- ja 70-luvulla.

Tänään kuulin radiosta vanhan hienon Kristiina Halkolan laulaman Jos rakastat -biisin, ja rupesin taas itkemään. Hmm, kun sanon että ”rupesin itkemään”, liioittelen: silmäni lähinnä vähän kostuivat. Nyt ne kostuivat idealismin kaipuusta. Kaipuusta siihen että pohtii mikä on elämässä tärkeää – koiria mummoja vanhojapiikoja, salaattia ja sellerinjuurta, lampaanpaistia, kevätaamuja, kylmien asemien yksinäisiä miehiä. Minä tulen sinun kanssasi meren rantaan.

Sitten rupesin ajattelemaan Jope Ruonansuun versiota tuosta biisistä, hienoa laulua nimeltä ”Minä rakastan turkulaisia”, ja mua alkoi naurattaa hysteerisesti. Tavallaan vihaan huumorimusiikkia, mutta Jope on ihan paras. Minä rakastan turkulaisia, Mattia Teppoa Ruohosen Seppoa. Siirrän, siirrän paperini Turkuun, siirrän siirrän paperini Turkuun!

Minäkin muuten rakastan turkulaisia. Meillä on jotenkin ihan parhaat keikat aina siellä, Ruisrockissa ja Koomassa (tai mikä sen ravintolan nimi nyt kulloinkin on). Ja kaupunki on niin kaunis. Aah. Aivan ihanaa päästä sinne taas ihan kohta, ja kaikkialle muuallekin!

Turussa meitä odotti hieno studio Aurajoen rannalla. Siellä oli kivojen ihmisten lisäksi myös ihastuttava Niisku-koira, jota Niisku-neidiksi kutsutaan. Minttu kutsui koiraa iltapäivään asti Näpsäksi Masi-sarjakuvan Neiti Näpsän mukaan.

Kymmenen maissa illalla lähdimme vatsat täynnä Denniksen pizzaan ajamaan kotiin. Kuvista tuli hienoja ja tunnelma oli hyvä, kiitos kaikille! Tänään lauloin stemmoja Rouvakellariin. Miksaus on alkanut. Sinkkukeskustelu velloo. Fb-sivuilla usein käyttämäni sana ”sinkkukeskustelu” on aiheuttanut huvittunutta hämmentyneisyyttä: mikä se on? Sehän on tietenkin keskustelu siitä, mikä biisi levyn kahdestatoista MESTARITEOKSESTA olisi paras ensimmäiseksi sinkuksi. Itse vaihdan koko ajan mielipidettä. Ääh, haluisin vain että kaikki kuulis heti koko levyn. Ihana levy on se.

Turusta tarttui mukaan nuha jota tässä parantelen. Illalla tapaan vanhoja ystäviä, ihanaa! Tavataan taas!