Uuh. Projekti etenee. Sinkku on valittu, se on Lottovoitto, ja se soi radioaalloilla maaliskuussa. En uskalla sanoo et mikä päivä kun sanon kuitenkin väärin ja sit tääl on joku raukka lukemassa sivuja joka ei tiedä et mä AINA sanon kaiken väärin ja sit se pettyy.
Levyn valmistuminen on aina ihanaa aikaa. Riemukasta, mahtavaa. Pelottavaa. Sitä on ylikierroksilla ja sekaisin ja väsynyt ja levoton. Ja mielialat heittelevät riehakkuudesta liikutukseen. Toissa päivänä (tai jonain päivänä mistä mä voin muistaa!) luin Hesaria jossa puhuttiin Talvisodasta ja siitä kuinka annettiin käsky taistella viimeiseen mieheen ja sit kaikki kuoli ja alue menetettiin. Rupesin itkemään. Sota on ihan kauhea asia, voi kun maailmassa ei olis sotia, ajattelin, ja sit seuraavaksi ajattelin että onpa naiivi ja typerä ajatus, ja sit sitä seuraavaksi mietin että miksi tuntuu niin tyhmältä ja naiivilta sanoa ”toivoisin ettei maailmassa olisi sotia” tai ”on kauheaa että lapsia kuolee nälkään”. Siksi varmaan, että kaikkihan niin ajattelevat, se on itsestäänselvyys, ja siksi se on unohdettu. Idealismi ja maailmanparantaminen olivat muotia viimeksi ehkä joskus 60- ja 70-luvulla.
Tänään kuulin radiosta vanhan hienon Kristiina Halkolan laulaman Jos rakastat -biisin, ja rupesin taas itkemään. Hmm, kun sanon että ”rupesin itkemään”, liioittelen: silmäni lähinnä vähän kostuivat. Nyt ne kostuivat idealismin kaipuusta. Kaipuusta siihen että pohtii mikä on elämässä tärkeää – koiria mummoja vanhojapiikoja, salaattia ja sellerinjuurta, lampaanpaistia, kevätaamuja, kylmien asemien yksinäisiä miehiä. Minä tulen sinun kanssasi meren rantaan.
Sitten rupesin ajattelemaan Jope Ruonansuun versiota tuosta biisistä, hienoa laulua nimeltä ”Minä rakastan turkulaisia”, ja mua alkoi naurattaa hysteerisesti. Tavallaan vihaan huumorimusiikkia, mutta Jope on ihan paras. Minä rakastan turkulaisia, Mattia Teppoa Ruohosen Seppoa. Siirrän, siirrän paperini Turkuun, siirrän siirrän paperini Turkuun!
Minäkin muuten rakastan turkulaisia. Meillä on jotenkin ihan parhaat keikat aina siellä, Ruisrockissa ja Koomassa (tai mikä sen ravintolan nimi nyt kulloinkin on). Ja kaupunki on niin kaunis. Aah. Aivan ihanaa päästä sinne taas ihan kohta, ja kaikkialle muuallekin!
