Facebookissa on tänään ollut monilla tällainen status: ”Toivomus vuodelle 2010 olisi, että ihmiset ymmärtäisivät, ettei Downin syndrooma ole sairaus. Ihmiset joilla on Downin syndrooma eivät etsi lääkehoitoa, vaan he haluavat että heidät hyväksytään. 93% ei halua kopioida tätä ja laittaa omalle seinällensä statukseks. HALUATKO SINÄ olla yksi niistä 7%:sta, joka sen tekee ja pitää statusta tunnin?”

Tämä hämmensi minua. Itse en ole koskaan luullut, että Downin syndrooma olisi sairaus. En myöskään usko, että kukaan kaverini luulee näin. Downin syndroomahan on tietenkin synnynnäinen kromosomihäiriö, kaikkihan sen tietävät! Keskustelin asiasta ystäväni kanssa, ja hän sanoi, että status on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa vietetään jonkinlaista Down Syndrome Awareness -viikkoa – hän oli myös sitä mieltä, että Yhdysvalloissa tietoisuus tästä syndroomasta ei ole läheskään yhtä korkealla kuin Suomessa.

Hyväksyn toki selityksen. Ja tiedän, että tällaisilla statuksilla ei vahingoiteta ketään vaan päinvastoin kiinnitetään ihmisten huomio tärkeään, ehkä unohdettuun asiaan. Silti status jotenkin ärsyttää minua. Sen lisäksi että se kertoo uutisena itsestäänselvyyden, se on myös tarpeettoman syyllistävä: 93 prosenttia on ilkeitä luusereita jotka vihaavat kaikkea, kuulutko SINÄ heihin?

Samalla tavalla hämmentäviä ovat itsestäänselvästi vastustettavia asioita vastustavat adressit, joissa vain esitetään jokin mielipide, muttei esitetä mitään toimintaehdotusta, tyyliin ”Vastustamme lasten hyväksikäyttöä!”. KAIKKI ihmiset vastustavat lasten hyväksikäyttöä. Onko tällaisen addressin kerääminen mitään muuta kuin oman maailmantuskan tyynnyttämistä ja sitä että sanoo muille ”hei katsokaa, meitsi on hyvä ihminen”?

Toisaalta, kaikki tällainen herättää yleensä keskustelua, ja keskustelu saattaa sitten johtaa myös toimenpiteisiin, ja sitten lopulta maailma pelastuu kuin pelastuukin ja kaikki on jonkun mun halveksuman fb-ryhmän ansiota. Toivotaan näin!

Facebookissahan toimii siis myös jatkuvasti kasvava MV-fanisivu (jota en tietenkään halveksi, kukaan nyt itseään!), tervetuloa! Siellä on tuokiokuvia (lähinnä sanallisia kuvia, myöhemmin myös ehkä valo-) studiosta. Finnvoxilla ollaan enää kaksi päivää, sitten siirrymme Kruununhakaan paremmille sushiapajille. Finnvox on ollut ihana, ja lauluja on saatu purkkiin yllättävän monta yllättävän hyvällä fiiliksellä. Jee!

Seuraavia merkintöjä odotellessa kommentoikaa te täällä, mitä mieltä olette? Voiko facebook-ryhmittäytymisillä vaikuttaa mihinkään?