Huh, tämä on ollut mieletön ja ihana viikko. Ihan täpinöissäni oon tuolla juossut ympäriinsä. NRJ:llä olin koko alkuviikon, siellä oli mahtavaa, kiitos Miralle! Keskiviikkona oli fantastiset levynjulkkaribileet, kiitos kaikille osallistuneille!
Levynjulkaisu on aina todella jännittävää ja kiihdyttävää aikaa. Levy on tehty ja sitä on ihana kuunnella ja esitellä kaikille. Samalla pelottaa ihan hirveästi että miten tässä käy. Pää käy ylikierroksilla ja kysymyksiä ilmaantuu aivoihin yllättävistä suunnista. Onko tää nyt oikeasti hyvä vai olenko harhainen sekopää? Miksi olen taas hoitanut itseni tällaiseen tilanteeseen? Mitä jos kukaan ei tykkää levystä? Mitä väliä jos kukaan ei tykkää levystä jos ite tykkää, sitähän aina selität ite kaikille! Miksi selitän aina kaikille asioita jotka eivät päde tosielämässä? Totta helvetissä se haittaa jos KUKAAN ei tykkäiskään levystä! Argh! Miksi en ole ammatiltani puutarhuri, siinä sentään pääsisi todellisten asioiden kanssa tekemisiin eikä tarvis miettii tällaisia säälittäviä oman navan ympärillä pyöriviä kysymyksiä! Naurettava ajatuskin, miten muka voisin olla puutarhuri kun en tajua kasveista mitään?
Näin toimii ihmisen (tai mitä mä ihmisistä tiedän, mun) mieli. Mutta keikkailu ja ihanat tyypit yms. auttaa. Siis kiitos! Joet on pysytellyt sinnikkäästi iTunes-ykkösenä koko viikon, se on yllättävää ja tosi hienoa. Ja tänään sunnuntaina me ollaan X Factorin tuloslähetyksessä vetämässä Lottovoitto, jee! Ja huomenna maanantaina oon Ylen Aamu-TV:ssä suunnilleen kymmentä vaille yhdeksän. Siispä nähdään ja kuullaan jne.!











Kiitos aivan mahdottoman ihanasta keikasta Forssassa! <3 Oli hauskaa ja ilta toi hyvän mielen varmasti tosi pitkäksi aikaa..Vieläkin on ihan älyttömän onnellinen, riemukas ja innostunut fiilis, biisit soi päässä ja levyltä repeatilla. :) Ei malttais odottaa seuraavaa keikkaa..! :)
Kyllä täällä levystä tykätään – ja joka kuuntelulla kovasti paljon enemmän! Kiitos siis levystä! Forssan keikka oli erinomainen, kiitos sinulle ja skundeille siitäkin ja nimmarista ja toivotuksesta ;))
Levy on mitä mahtavin ! Tykkäsin kyllä suppiksestakin kovasti, mutta Joet on vielä siihen puolet lisää. Olen kuunnelluttanut levyä monilla kavereilla ja yhtään ei oo tullu negatiivista palautetta, joten se voi kertoa jotain siitä, että sä olet osunut aika lähelle kymppiä.
Ei liene pelkoa että levystä ei tykättäis, se on niin great! Ite ostin sen torstaina ja osaan jo ulkoa :) Kiitos siis jälleen kerran upeesta levystä, keikoilla ”nähdään”!
Whiii! Hienoa, et viikko on ollu upea. Niin se on ollu varmasti monella levynostajallakin, niin loistomusaa on Joet täynnä. Tämä kiittää myös Forssan keikasta. :) Vähän jo mietin, et koskahan pääsis seuraavan kerran keikalle. Tahtoisin kuulla livenä kaikki uudet biisit. Neljä vielä on kuulematta… (Niin, ja tuon voi ottaa vinkkinäkin. ;) )
Levy on L O I S T A V A !.. Sellainen.. mitä on kuunneltava useamman kerran päivässä . S e kestää sen hyvin ja paranee vaan paranemistaan .. Tykkään tosi paljon kaikista biiseistä …. Olet Maija
tehnyt taas loistotyötä !.. ja kiitos myös bändille … hoit(a/i)vat oman osuutensa
mainiosti !…. T E O L E T T E P A R H A U T T A ! ;)
Nyt mua harmittaa, että en ollu Forssassa. Olin kotona ja kuuntelin levyä. :) Koko viikon oon sitä kuunnellu ja sama on agenda ens viikolle. Tulispa äkkiä toukokuu ja Hyvinkää. Koskaan en oo siellä käyny, eikä varmaan tulis ihan syyttä lähettyäkään. Eksoottista tosiaan.
Mä niiiiiin kans haluisin kuulla keikalla kaikki uudet biisit. :) Please?
oon kuunnellut uutta levyä x:n sivuilta, ja oon huomannut tykkääväni ihan hirmusti! varsinkin viimeinen laulu, mistä tietää että on ja anteeksi pyörii mielessä. toivottavasti pääsen katsoon livenäkin tässä tän vuoden puolella, viimeksi joskus kauan kauan sitten savonlinnassa.
ja tykkään muuten kansista paljon :)
sikäli tää on jänskää, että olin 11v silloin kun meikit, ketjut ja vyöt ilmestyi, ja n.16-17-vuotiaaksi asti kuuntelin sinuu koko ajan, mutta sitten lukion kakkosella tuli sellainen tauko joka on jatkunut tähän asti. muita juttuja ja uusia paljon uusia bändejä. superpallo on jääny miulta kokonaan välistä, täytyis ottaa haltuun.
hullua huomata innostuvansa taas jotenkin samalla lailla ku -apua..- melkein 10 vuotta sitten! ei ne laulut ikinä ole mielestä hävinneet tai unohtuneet, kulkeneet eri tavalla mukana. tärkeitä juttuja, varsinkin lyyrikat on vaikuttanu minuun aina paljon, varsinkin silloin kun vielä ite kirjoitin enemmän. nykyisin tulee tehtyä lähinnä kuvia.
ja pisteet trendin haastiksesta! se pisti hymyilyttämään. paljon tullu samoja juttuja pohdiskeltua, tässä kun olis periaatteessa mahdollsiuudet oikeesti kaikkeen. mut sitten kummasti meinaa kaikkia kaatua siihen että rahat on niin loppu et jää jumiin samaan ympyrään :——D
mut toivotaan et tässä rikastun ja pääsen levykauppaan asti! :—)
(hirmunen tilitys!)
hyviä jatkoja toivotellen,
anna
Mä sain lauluja siihen hämmennykseen ja olotilaan kun elämä on jo tässä. Vastahan pääsin lukiosta (silloin joskus 90-luvun alussa…) ja Tarharyhmän Hyvästi soi stereoista koko ajan ja tauotta. Nyt on muistot tukassa purkkana. Maija – lupaathan sanoittaa sitten joskus piiiiitkän ajan päästä miltä tuntuu olla 60vee ja miltä se purkka sitten tuntuu?!? Kuten joku saattoi havaitakin, niin ihastuin kovin tuohon kieli/mielikuvaan : )
Eihän tuosta levystä voi olla tykkäämättä! Aivan loistava. Nyt kun sais jengin keikalle tänne Keski-Suomeen, niin pääsis arvioimaan uusien biisien livefiilistä. Aurinkoista keikkakevättä Maijalle ja pojille!
Kiitos Maija upeasta levystä ja kivasta viikosta. Joet on soinut niin paljon, että alkaa olla vieroitusoireita. Täällä melkein lasketaan päiviä Tavastiaan, niin kivalta kuulosti tällä viikolla live-esiintymiset :)
Nähdään taas!
Levystä ehdottomasti ainakin kouluarvosana 9. Upea kokonaisuus, nyt soi Liperiin Nivalaan :)
Mutta sitten vähän pyyhkeitä. Eilinen X Factor veto oli ala-arvoinen! Ymmärrän, ettei tuollaisessa paikassa voikaan laittaa välttämättä bändikamoja kasaan ja että musiikki tulee melkein väkisinkin levyltä, koska aikataulu. Mutta että laulukin playbackina! Ja kun se ei edes mennyt synkassa…
Mutta pakkohan teidät on katsastaa kesällä, koska livekeikat ovat parhaimpia! :)
Kiitän jälleen upeasta levystä, siihenks se jää, dingo ja yö ja jos se vie mun miehen ja lottovoitto kolahtaa neljääkymppiä lähestyvään perheenäitiin ihan kybällä. :)
Kiitos musiikista! :)
Olin jotakin viidentoista kun meikit, ketjut ja vyöt ilmestyi ja kävin kuuntelemassa sitä Sokoksen Top 10-ilmaispisteessä, kun varaa levynostoon ei vielä ollut. Onneksi äiti ihastui tuolloin myös Ingalsin Lauraan ja osti levyn – siitä se sitten lähti.
Uusinta levyä en ole vielä kauheasti kerennyt luukuttaa, mutta kovasti olen tähän mennessä tykännyt. Sekä artikkelistasi uusimmassa Trendi-lehdessä, kiitos siitäkin kovasti. Ainoa harmi, että vedit X Factorissa niin törkeästi playbackina, että esitystä oli tuskallista katsella.
Mitä ihmiset valittaa täällä tuosta X Factorista? Maijahan teki sen ihan selkeästi tahallaan. Loistavaa komiikkaa Maija! :) Näytit kauniilta!
X Factorissa artisti ei saa valita esittääkö taustanauhan kanssa vai ilman.
Jee! Kiitos ihanasta keikkaviikosta! Forssassa oli hieno tunnelma, vaikka kesken keikan joku superkänninen miespuolinen olento roikkuikin niskassa :D
X Factoria oli hauska katsella, bändi näytti hyvältä!
X Factorissa ei ollut mitään vikaan. Esitys oli viihdyttävä ja se lienee pyhin tarkoitus TV;ssä. :)
Kaikki artistithan (en yksilöi) eivät osaa vetää livenä niin hyvää esitystä kuin toivoisi, tai mitä nyt tämän x albumilta voisi odottaa.
Maija taas esittää biisit livenä jopa paremmin kuin nauhalta. Siinä syy ihmisten turhautumiseen.
No oishan se tietenki ollu aina parempi jos ei ois tullu nauhalta, mutta ite tykkäsin kumminki! Esitys oli hauska! Oli hauska kattoa ku Maija riehu kesken laulamisen ja suu vaan kävi ja välillä oli kiinni, vaikka ois pitäny ”laulaa” :D Mun mielestä Paras Playback esitys maijalta tähän asti! :)
Ja mieki vähän luulen, ettei toi Playback-veto ollu Maijan valittavissa, tai no mistäpä sen tietää. :)
Uusi levy on parasta Maijaa koskaan, ei yhtäkään turhaa biisiä, vaan tasaista huippulaatua läpi levyn. Tästä on pitänyt jopa Maijan musiikkia ”inhonnut” kaverini.
Kyllä hieman (aika tosi paljon) harmitti toi playback, koska Maija on niitä laulajia jotka ei sitä todellakaan tarvitse. Mutta joo, siitä on varmaan aika turhaa keskustella sen enempää, sillä sellasta se on toi telkkariohjelman tekeminen, et ei haluta mitään virheitä. Esimerkkinä eräskin Kuorosota, jossa kuorojen osuudet nauroitettiin edellisenä päivänä ja vain solistit lauloivat oikeasti. On aika sääli, että virheitä pelätään.
Odotan aina Maijan Tv esiintymisiä pelonsekaisin tuntein. Ne nimittäin ovat olleet kutakuinkin melkein aina playbackejä. Juu, ei taaskaan tarvinnut olla väärässä, vaan sitä tuli mitä pelkäsinkin. Mikko puhui loistavasta komiikasta, okei, kyllä fanit sen ymmärtävät, ja eivät lopeta faniuttaan näihin vetoihin, mutta..On se kiva ystäville hehkuttaa, että Tv:ssä on Maija, että se on tosi hyvä artisti, varsinkin livenä. Sit lähetys alkaa, biisi alkaa, hiljaisuus alkaa. Ei tule heti mieleen kysyä, että tulisitteko katsomaan Maijan keikkaa. Uusia faneja on vaikea saada tollaisen vedon jälkeen, mutta minun faniuteni ei tähän lakannut. Keikoilla nähdään Maija, Rock’n'Roll.
Aaaa, aivan loistava on uusi levy! Olen luukuttanut sitä koko viikonlopun (esim aina kun olen päässyt omasta rouvakellaristani lenkkeilemään tms ;)) ja jo ekalla kuuntelukerralla tuli tunne että Tämä Toimii! Useinhan on niin että levy täytyy kuunnella moneen kertaan ennen kuin siihen pääsee sisälle, mutta tämä tykitti täysillä tajuntaan jo ihaka ensimmäisellä kuuntelukerralla. Tervetuloa Lahteen kesäkuun alussa, siellä nähdään (ja huudetaan ja pompitaan)!
,,tuossa uusintaa ykkösen aamu teeveestä kuuntelin.Kerroit;myytyjen levyjen
määrä on apstrakti luku. Ystäväni samaa pohti. Jos on myytyjä kappaleita 5 tai viistoist tuhatta. Hän sian,tai siis asian itselleen konkretisoi muuttaen neton olutpulloiksi. Eli jos myyntimäärä on vaikka 8000kpl, hän saa niin ja niin monta olutpulloa itselleen. Keväässä nauraa…kai
Bongasin teidät eilen X-factorista ja hyvä niin, koska en kyseistä ohjelmaa ole muuten seurannut. Oon varmaan ihan pimee, mutta itku pääsi, kun Lottovoittoa kuuntelin. Sama ilmiö tulee useinkin aika monen biisisi kohdalla, vaikkei oliskaan mikään perinteinen itketysbiisi kyseessä :) Joka tapauksessa, otan riskin kyynelkanavien repeämisestä ja käyn levykaupassa tuota pikaa! Kiitos kuule itsellesi jo näin etukäteen, oon varma, että rakastan uutta levyä!
Kiitokset Forssan keikasta! Oli ihan mahtavaamahtavaa ja kivaa ja tuli hienoja biisejä. Kiitokset myös levystä, se on vähän kuin ”kahvila moottoritiellä” :)
Ihmiset, mitä te itkette niistä playbackeista? Parhaimmillaanhan ne ovat just silloin kun esiintyjät eivät ota niitä niin vakavasti:
http://www.youtube.com/watch?v=tn2qKraB1lQ
Voi Maija, tää Joet on NIIIIIIIIIIIIIIIIIIN loistava levy, ettei oo tosikaan!! :) Oon sitä nyt luukuttanut torstaista asti ja mitä enempi sitä kuuntelee, sen enempi sit diggailee! Etenkin -kun taidan olla sun kans samaa ikää- toi Dingo ja Yö,kolahtaa lujaa, samoin Siihenkse se jää uppoaa loistavasti, ja koko levy. Sanoitukset on loistavan sarkastisen oivaltavia kuten aina! KIITOS!! Keikkoja odotellessa:) Koska Tampere on skipattu toistaiseksi keikkalistalta, tullaan Tavastialle sitten intoa piukassa tän vuoden ekalle keikalle! Sitä odotellessa, hauskaa kevättä sulle ja pojille :)
Kiitos todella hienosta levystä! Ollut tehosoitossa keskiviikosta lähtien, eikä siitä malttaisi päästää irti ollenkaan. Hienoa kasarisoundia, tämä kasari vm-80 tykkää älyttömästi.
Ensimmäistä mahdollista keikkaa olen kanssa tutkaillut, mutta taitaa jäädä johonkin festarille. Tammerfestien veto jää harmittavasti muiden menojen alle. No, eiköhän me jossain kohdata…
Maijalle kiitos tosi upeasta levystä!. Tykkään enemmän kun edellisestä, vaikka siinäkään ei mitään vikaa!. Nyt vaan keikkaa tänne Jyväskylään!.
No mitenhän sinne x factoriin yhtäkkii ois sullottu yksi LIVE sekaan kun muutenkin pyörii eri periaatteella. xD
”Se että pelkää se ei estä mitään”
Levy on aivan mahtava, kuulostat upealta, soitto kuulostaa upealta, kaikki kuulostaa upealta ja on ehkä parasta että on keksitty sellainen asia kuin keikat.
Kiitos!
Pakko kommentoida tähän, kun oon lukenut teiän kommentteja. Sori vaan nyt, mutta miten ihmeessä kutsuvieraat ei saisi laulaa livenä, kun ne klpailijatkin vetää? Jotenkin huvittuneena lukenut sen takia paria kommenttia. Sitä paitsi Anna Puu lauloi riko minut biisinsä TÄYSIN livenä toissa viikolla, joten olisiko sitten Maijaa kielletty laulamasta livenä? En usko. Sama juttu täällä, kun monella muullakkin: oli noloa katsoa Maijan esitystä kavereiden kanssa, kun sitä artistia on aina hehkuttanut yms. Täälläkin koettiin hiljaisuus häpeästä. Yritin selitää jotain tyyliin että ”sillä on varmaan kurkku kipeä” yms. Toivottavasti olikin. Ja niin tää uusin levysi ei ole sun paras, mutta ei huonoinkaan. Varmaa taattua Maija-soundia. Tykkään.
Palaan vähän Playback-aiheeseen. Itse en häpeä yhtään Maijan suoritusta. Eihän Maija suinkaan ole ainut joka on joskus repässyt nauhalta, eikä varmasti ole viimeinenkään. Mutta onhan tollaseen suoraan lähetykseen kokonaisen bändin live-veto yllättävän vaikea kasata niin lyhyessä ajassa, kun pitää roudata kaikki tekniikkajutut ja tollaset, ja pitäähän niitä laitteistoja vähän testailla ja viritellä. Ei se ole niin yksinkertasta, ku pitäähän Factorin kilpailijoillaki olla tilaa, missä esiintyä, joten ei niitä oikeen voi ennakkoonkaan sinne kasata. Siispä tila ja aika ei riitä. Ei siis viitsitä stressata tälläsestä asiasta, vaan nautitaan Maijan uudesta levystä ja tulevista keikoista, jotka Maija varmasti vetää LIVENÄ! :)
X-factor playback.. ois edes vetäny vähä uskottavammin. Villiä pään pyöritystä ja ääni pysyy tasaisena ja lopussa vielä mikki metrin sivussa ja siltikin ääni kuuluu samalla tavalla kuin olisi mikki suun edessä :D
Myötähäpeä oli suunnaton katsoessani Vilkkumaan X-factor esiintymistä. Jotain tasoa sentään….
on ihan pakko kirjottaa nyt.
oon just tsiigannut Lottovoitto-biisisi 2 videoo:
eka se X-factor ruletuksesi.
ja sitt se studiovideo: ÄÄRI-LÄÄH!
niis oli JUST SITÄ mitä toivoinkin.
en viitsi sanoo mitä sillä se saattais estää sua tekemestä niin TAAAS. aina vaan.
ou jee! noi videot on pakko saada täyslaatusina DVD’lle!
mullku ei oo internettii
ja internetist häipyy eikä se niiku oo omassa hallussa se ääri-kama.
Kylläpä X Factor puhuttaa! Vaan hyvä niin, tietysti. Onhan tuossa playbackissa omat ongelmansa – että miksi siellä sit ollaan kun ei kert vedetä oikeesti? Singback-vaihtoehto noissa aina on, sit vaan soittajat joutuu esittämään et soittais ja laulaja ”saa” laulaa oikeasti. Ongelma on se, että livenä miksatessa laulu ja tausta ei yleensä koskaan sulaudu yhteen hyvän kuuloisesti vaan se kuulostaa aika hirveeltä. Ite tekisin mieluiten täysliven, seuraavaksi mieluiten playbackin ja ihan viimeiseksi singbackin, siis kun kyseessä on suora tv-lähetys jota ei ehditä miksata ajatuksen kanssa. Kun kyseessä ei kuitenkaan oo täyslive niin sit tulee mieleen että miksei se sit sais kuulostaa samalta kuin levyllä kun promosta kuitenkin on kysymys? Mutta ymmärrän kyllä että se voi katsojaa harmittaa. Vaan älkää ottako niin vakavasti, se on vain showta tuollainen! Meidän livekunto on loistava tällä hetkellä, joten tulkaa keikoille bailaamaan!