Huomenna alkavat keikat yli puolen vuoden tauon jälkeen. Se on aivan mahtavaa, ihanaa, virkistävää. Lennän Äkäslompoloon, oon siellä jo puolilta päivin, joten ehkä ehtii vähän ulkoillakin! Muina päivinä istutaan aika tiiviisti bussissa. Perinteinen Levin lenkkikin ehkä jää… se on ollut aina niin siistiä, suksivuokraamon jäbät ja mimmit laittaa mulle täydellisen voitelun ja siitä sit vaan sivakoimaan uskomattomaan rauhaan. Toisaalta on myös kivaa olla joka päivä kotibussissa rakkaiden bändiläisten ja tekniikan kanssa ja puhua kaikesta kun ei olla pitkää aikaan nähty. Onni on ihana työyhteisö! ”Työ”yhteisö. Ei keikkailu kauheesti työltä oo päässyt koskaan kyllä tuntumaan.

Pääsiäisen aikana oon yrittänyt olla miettimättä mitään, mutta välillä mieleen on hiipinyt näillä sivuilla kuumana käynyt maahanmuuttokeskustelu, johon mun ei pitäisi varmaan enää kommentoida mitään, mutta kommentoinpa kuitenkin vähän. Siitä on jäänyt päällimmäisenä mieleen joidenkin keskustelijoiden raivo ja ahdistus siitä että heitä ei kuunnella eikä haluta kuunnella. Useat heistä ovat kirjoitukseni takia raivoissaan mulle ja siksi sitä mieltä, että olen heidän vastustajansa. Ymmärrän sen, ja samalla se tuntuu oudolta, sillä ymmärrän myös tuon ahdistuksen yhteiskunnan tilasta ja jopa tunnistan sen omassa itsessäni. Tunnen itsekin epämääräistä raivostuttavaa voimattomuutta, kun luen kirjastojen ja koulujen lakkauttamisesta, ja kun lehdissä esitetään asia siten, että nyt on vain sopeuduttava siihen että kaikilla ei olekaan mukavaa lähikoulua ja lähikirjastoa ja lähiterveysasemaa, turha valittaa, kaikkien on osallistuttava talkoisiin. ”Kaikkien”.

Maahanmuuttokriitikkojen ajatus käsittääkseni on seuraavanlainen: ”Koska meillä Suomessa on niin monella asiat huonosti, meidän pitäisi hoitaa ensin omat ongelmamme ja sitten vasta auttaa muita heidän ongelmissaan.” Tavallaan ymmärrän myös tämän näkemyksen, olen vain itse eri mieltä siitä. Uskon vakaasti, että rahan jakautuminen yhteiskunnassa on myös laman aikana arvokysymys. Ulkomaalaisten hädänalaisten auttamisen ei tarvitse olla pois suomalaisten hädänalaisten auttamisesta. Laman aikana voisivat tinkiä ne, joilla on asiat hyvin. Yksityisautoilua voisi rokottaa asettamalla tietulleja kaupunkien keskustojen ympärille. Suurituloisten verotusta voisi kiristää. Pääomaveroa voisi nostaa. Puolustusvoimien budjettia voisi tutkia kriittisin silmin. Tiedän, että tällaiset ajatukset ovat monen mielestä aivan perseestä ja tuollaisilla toimilla olisi kerrannaisvaikutuksia joita minunlaiseni henkilö ei voi mitenkään käsittää ja olisit jo hiljaa, niitäkin on jotka puhuvat ammatikseen, MUTTA tarkoitukseni ei olekaan varsinaisesti väittää, että juuri tuollaisin keinoin maailmasta tulisi satavarmasti parempi paikka. Haluaisin vain, että muitakin keinoja Suomen olojen parantamiseen joskus ehdotettaisiin ja ideoitaisiin kansalaiskeskusteluissa kuin maahanmuuton lakkauttaminen.

Netti on keskusteluille tosi hankala paikka. Olen täällä aina selittämässä että ”keskustelu on aina hyvästä”, mutta joskus tuntuu siltä että selviääkö täällä mikään, solmuun tuntuvat asiat vain menevän enemmän ja enemmän. Itse olen pahoillani siitä että käytin sanaa ”tyhmyys” kuvaillessani nettikeskusteluja. Joidenkin keskustelijoiden kielenkäyttö on minulle vierasta, mutta en minä heidän älykkyysosamäärästään ole silti tietysti mikään sanomaan mitään. Henkilökohtaisuuksiin menemisellä ei ole koskaan saavutettu mitään, eikä tulla myöskään saavuttamaan.

Mutta siis se siitä. Ulkona on kevät, mikä tarkoittaa sitä että kohta loppuu talviuinti. Valoisaa on ihan käsittämättömän pitkään. Talvi kestää aina ensin ikuisuuden ja sitten tuosta vain yhtäkkiä onkin koko ajan valoisaa. Meidän pihalla kasvaa krookuksia. Koirankakkaa on kaduilla kaikkialla. Kesä lähestyy hitaasti ja varmasti, uskon ja toivon että se on pitkä ja kuuma ja täynnä rock’n'rollia, rauhaa, rakkautta ja ymmärrystä.