Ja keikkakalenteri kasvaa.

Huh, olen aivan uupunut bloggaaja! Eilisellä maahanmuuttokirjoituksellani sain mitä hain eli valtavasti kommentteja. Kaikenlaisia kommentteja. Monet olivat asiallisia ja näkemyksellisiä. Joissakin taas oli ymmärretty mun USKOMATTOMAN SÄKENÖIVÄN ITSEIRONISEKSI tarkoitettu Diane v. F. -heitto merkiksi siitä, että olen todellisuudesta vieraantunut hemmoteltu henkilö, joka käy ökyilemässä Thaimaassa ja tuhlaamassa valtavia rahavarojaan luksusliikkeissä, ja tämä taas tietenkin merkitsee sitä että mielipiteeni mistä tahansa ovat automaattisesti vääriä. Joku sanoi että ”toisaalta ymmärrän tällaisen kermaperseilyn, se kuuluu nuoruuteen.” Kommentti aiheutti mussa lämpimiä nostalgian tunteita – viimeksi kun johonkin mun ikäluokkani edustajaan on viitattu sanoilla ”nuori” tai ”kermaperse”, oli vielä viime vuosituhat. Muistattehan, 90-luku, Melrose Place ja Kurt Cobain ja lama ja pullamössösukupolvi ja uusavuttomuus! Ne vasta aikoja olivat!

Hieno oli myös yhden keskustelijan dramaattinen näkemys siitä, kuinka meizi ihan pahuuden ruhtinattarena tuhlaa rahojaan ja levittää maailmalle harhaisia näkemyksiään maahanmuutosta, ja samalla mun keikkakalenteri kasvaa. Lause ”ja keikkakalenteri kasvaa” toistui kirjoituksessa muutamia kertoja, ja toisto toi lauseelle lisää painoarvoa: ”keikkakalenterin kasvamisesta” tuli jotenkin tosi hienosti symboli meizin (ja pahuuden) vaikutusvallan määrälle, joka vain lisääntyy ja lisääntyy. Ja jälleen uusi planeetta alistetaan pimeyden voimille! Ja uusia dalmatialaispennun turkkeja ommellaan! Ja keikkakalenteri kasvaa!

Luulen vahvasti, että kyseinen kommentoija ei ollut näiden sivujen vakikävijä vaan löytänyt paikalle avainsanojen kautta (laitoin ”maahanmuutto” ja ”Anni Sinnemäki”, taisin kaivaa verta nenästäni ihan tosissani) – jos hän olisi vakikävijä, hän olisi tiennyt, että vaikka keikkakalenterin kasvaminen on tehokas metafora, se on näillä sivuilla järjetön. Keikkakalenteri? Mikä keikkakalenteri? THERE IS NO KEIKKAKALENTERI! Mutta lupaan korjata asian pian. Mulla on itelläni jossain joku vanha päivitys keikoista, hoidan ens viikolla uusimmat tiedot ja kerron ne teille täällä. Helsinkiläisille tiedoksi: Tavastian keikka on 22.5., tällä kertaa vain yksi, ostakaa siis lippunne ajoissa! Olin kerran yhden bändin kanssa keikalla Lappeenrannassa, siellä oli valtavassa hallissa tapahtuma jota mainostettiin lehdessä ”Vältä jonoja, osta lippusi etukäteen!” Illalla paikalla oli viisi ihmistä. Siitä lähiten ”Vältä jonoja, osta lippusi etukäteen!” on toiminut elämässäni lentävänä lauseena, se sopii mihin tahansa tilanteeseen. Uusi lentävä lause saattaa olla ”Ja keikkakalenteri kasvaa”, saas nähdä!

Mun osaltani maahanmuuttokeskustelu täällä saa jo riittää, en aio enää kommentoida ketjua vaan siirtyä muihin aiheisiin, kiitos kaikille keskustelijoille! Ens viikolla tapahtuu kaikenlaista hauskaa: meillä on kolmet treenit lähestyvän kiertueen takia, ja sit keskiviikkona kuunnellaan koko työryhmän kanssa valmista levyä ja juhlitaan! Ihan mahtavaa! Pysykää kuulolla rakkaat, pidän teidät ajan tasalla!

Ai niin, Lottiksen sanat:

LOTTOVOITTO

Tänään ihmiset kyräilee
naapurit hurskastelee
lähikaupan myyjä tuntee sun mummon
se kutsuu kylään sä et mee

Sullon kassissa passi ja vaatteet jo
sukkikset hammasharja, lompakko
kirjoitit kirjeisiin: maailma soi
mä lähden kun jäädä en voi

Tänä yönä vihdoin
sä pääset pois
tästä paskamaasta
täällä miehet tappaa toisiaan
ja sit sanotaan et
olishan se hienoo
jos näin ei ois
tää on silti lottovoitto
torvensoitto aamunkoitto
kaiken korjaa koeta unohtaa

Tänään selvemmin
sä tiedät sä et tuu takaisin
tänne jääkööt muut ja tehkööt kaiken
niin kuin esi-isät aiemmin

Joo täällä sua haukuttiin huudeltiin
hellittiin kaulailtiin suudeltiin
kuule kun maailma kaukaa soi
sä lähdet kun jäädä et voi

Tänä yönä vihdoin
sä pääset pois
tästä paskamaasta
täällä naiset tappaa toisiaan
ja sit sanotaan et
olishan se hienoo
jos näin ei ois
tää on silti lottovoitto
torvensoitto aamunkoitto
kaiken korjaa koeta unohtaa

Kumarra siniristii
saat olla juoppo et nisti
jos huudat sä oot ehkä terroristi
ei saa vaivata ketään
pitää kätellä setää
väsyneet hävitetään
älä luovu mistään

Vihdoin
sä pääset pois
tästä paskamaasta
täällä lapset tappaa toisiaan
ja sit sanotaan et
olishan se hienoo
jos näin ei ois
tää on silti lottovoitto
torvensoitto aamunkoitto
kaiken korjaa koeta unohtaa

Sä pääset pois
tästä paskamaasta
täällä miehet tappaa toisiaan
ja sit sanotaan et
olishan se hienoo
jos näin ei ois
tää on silti lottovoitto
torvensoitto aamunkoitto
kaiken korjaa koeta unohtaa

17 kommenttia artikkeliin “Ja keikkakalenteri kasvaa.”

  1. tappity kirjoitti:

    Damn, nyt en ehkä voi ostaa lippua Tavastialle koska sitten tukisin sitä valtavaa pahuutta ja harhaisuuden levittämistä jota nuori kermaperse uudessa mekossaan maailmalle liputtaa. Ties vaikka niillä rahoilla varaisi lennon KUUHUN, herraisä. Ja keikkakalenteri kasvaa.

    Onko uudella kiertueella muuten nimeä? Kunnes bussi muuttaa suuntaa? Hyvää virpomispäivää!

  2. Karo kirjoitti:

    Tavastian lippu ostettu jo! Jonoja sillä tuskin vältetään, mutta ennakoitu on. :)
    Mahtavaa, että keikkakalenteri alkaa viimein kasvaa. On sitä odotettukin! Alan jo ettiä kynää ja paperia. Bring it on!

  3. Okko kirjoitti:

    On tossa lottiksessa kyllä ytyä! Semmosta haluaisin kysyy et koskakohan lottiksen video julkastaan? Perkule ku ei millään enää jaksais odottaa levyn julkasemista!

  4. Erkki kirjoitti:

    Joopa – ei tiedä itkisikö vai nauraisiko, kun lukee noita edellisen blogin kommentteja. Tuntuu jotenkin pelottavalta, että on olemassa paljon noin tyhmiä ihmisiä, jotka käsittävät mm. nyt sinun kirjoituksesi niin väärin. Toisaalta jotkut varmasti ymmärtävät ainakin osittain, mutta haluavat vain provosoida. Enpä olisi arvannut, että s24-tasolle täällä mentäisiin… :-o

  5. s-ara kirjoitti:

    Tätä blogausta kun lukee, vaikea sanoa, kuka ymmärtää väärin ja kuka ei. Puhtaita papereita ei taida saada kyllä kukaan. Erkki, kiva ironinen heitto: ”tyhmät ihmiset”.

  6. Heidi kirjoitti:

    Mietin pitkään, että tämä merkintä vai tuo edellinen, mutta päädyin nyt kuitenkin tähän…Ihmettelen vahvasti Maijan tapaa kommentoida tuolla edellisessä keskustelussa hänen kirjoitukseensa kommentoineita ja päätöstä lopettaa aiheesta keskusteleminen.
    Merkinnän ja keskustelun lukeneena vaikuttaa vahvasti, että Maija tarrautui juuri näihin parjattuihin henkilökohtaisuuksiin vastakommenteissaan ja jätti huomiotta suuren osan itse aiheen kommenteista. Varmasti Maijallekin oli täysin selvää, että keskustelu ei tule pysymään asiassa, mutta miksi lähteä siihen tasoon mukaan? Olihan mukana myös aivan puhtaasti aiheeseen liittyvää kannanottoa, jota olisi voinut puida itsessään. Puhtaasti ignooraamalla asiattomuudet ja keskittymällä itse aiheeseen, olisi keskustelusta varmasti tullut hedelmällisempi eikä vain parjauksia ja puolustuspuheita eri suunnilta niin kuin nyt pitkälti tuli.
    Sitten tämä päätös lopettaa aiheen kommentoiminen. Maija mainitsi itsekin, että haki kirjoituksellaan kommentteja ja todellakin sai niitä. Hän myönsi myös, että kerjäsi verta nenästään ja niin myös epäilemättä kävi näiden henkilökohtaisuuksien muodossa. Kaikki meni siis juuri kuin Maija olettikin. Juuri kun keskustelu oli asiallisten puolelta argumenteilla avattu ja vähemmän asialliset ovat saaneet haukkua Maijan lyttyyn ja loput puolustaa, keskustelulle pistetään stoppi. Mitä jäi käteen? Kasa epäasiallisuuksia ja toinen kasa asiallisia argumentteja. Keskustelua maahanmuutosta ei ehtinyt juurikaan syntyä.
    Tästä päästäänkin kätevästi Maijan kirjoituksen tarkoitukseen. Oliko tarkoitus herättää vilkasta keskustelua maahanmuutosta ja poiketa jotenkin yleisestä keskustelun tasosta vai vain saada tähän blogiin elämää ja mahdollista julkisuutta? Oli miten oli, blogi sai elämää ja herätti vilkasta keskustelua, mutta pikemminkin Maijasta henkilönä. Yleisestä linjasta ei mielestäni juurikaan poikettu. Julkisuutta tämä on saanut ilmeisesti ainakin tuolla Homma-foorumilla, jatkoa odotellessa. Ainakin epäasiattomuuksien kirjoittelijat saivat julkisuutta jo sillä, kun päätyivät tämän merkinnän pääaiheeksi. Se lienee heidän tarkoituksensakin.
    Jotta tänne ei nyt hyökkää miljardi ihmistä puolustamaan Maijan tapaa toimia tai sorruta samanlaisiin henkilökohtaisuuksiin kuin tuossa maahanmuuttokeskustelussa, pari (itsestäänselvää) faktaa:
    1. Tämä on vain yksittäisen henkilön kommentti asiasta, ei henkilöstä.
    2. Maija päättää tietenkin itse, kuinka toimii.
    Ja tämä Maijalle: Tällä kommentilla ei haeta minkäänlaista julkisuutta yhtään missään, joten olisin hyvin kiitollinen, jos tämä kirjoitus ei päätyisi seuraavan blogimerkinnän pilkan kohteeksi. Kiitos.

  7. annu kirjoitti:

    Oi Kiitos Tavastian keikan vinkkauksesta, olispa tullut suru puseroon jos keikkakalenterin kasvu ois siltä osin jotenkin onnistunut menemään ohi niin kauan että olisi jo ollut liian myöhäistä! Eiköhän se tupa aika nopiaan täynnä ole. Viimeksi ainakin Superpallo-kiertueen Tavastian keikan jälkeen hymyilytti ja laulelutti monta päivää – on se hieno keikkapaikka ja tietysti hieno artisti auttaa asiaa. Hyviä levynsynnytysjuhlia sitä ennen! Eikä missään nimessä enempää beghameja suomeen kirurgi hoitoon!

  8. tiitii kirjoitti:

    Jee jee, lippu tilattu ja iiiiiwwww mahtavaa, että on asioita, joita odottaa! Näillä puheilla ilmoitan ylpeänä tukevani minäkin tätä tunteita herättävää kermaperseilyä. Jhip!

  9. Maija kirjoitti:

    Heidi: tämähän on artistiblogi, ei keskustelupalsta. Kerron täällä omasta elämästäni, ja omaan elämääni liittyvät myös monenlaiset ilon ja ärsytyksen aiheet. Blogikulttuuriin kuuluu kommentointi, ja siksi tiettyyn rajaan asti seuraan kommentteja ja kommentoin itsekin. Aikani ei kuitenkaan riitä paneutumaan keskusteluihin useiksi päiviksi. Uskon tehneeni oman kantani jo useaan kertaan hyvin selväksi, nyt on täällä aika keskittyä muihin aiheisiin! Maahanmuuttoaiheisia keskustelujahan löytää netistä vaikka kuinka, sinne vain reippaasti juttelemaan!

    Kirjoitan elämästäni ja fiiliksistäni välillä vitsaillen, välillä tosissani, usein väritetysti ja joitakin puolia korostaen. Teen niin siksi että sellainen mä olen, rakastan dramatiikkaa ja ristiriitoja. Muistakaa kullat että en oo mikään paneelikeskustelun puheenjohtaja joka täällä tasapuolisena johtaa keskustelua ja tekee puolueettomia yhteenvetoja! Sellaisia löydätte varmasti muualtakin. Joka tapauksessa tykkään teistä kaikista ja arvostan mielipiteitänne vaikka ne ei oiskaan samoja kuin omani. Halauksia kaikille, ens viikolla keskitytään rock’n'rolliin.

  10. Tanja kirjoitti:

    Kiitos Lottiksen sanoista!!Aivan mahtava biisi,en malttais odottaa,että kuulen sen livenä :) Keikkakalenteria siis odotellaan.Noihin muihin aiheisiin en nyt viitsi puuttua.

  11. andu kirjoitti:

    Kulutin tunnin lukien noita edellisen merkinnän kommentteja ja ei voi kyllä muuta kun miettiä, miten kummassa ihmiset voi olla niin tyhmiä! Tai siis, voi herraisä noita viestejä ei voi olla lukematta ilman, että tuntee sääliä niiden kirjoittajia kohtaan.
    Kyllä jaksaa ottaa päähän se, että oon alaikänen!! Noi Tavastian keikat vituttaa mua aina eniten :(

  12. Jai kirjoitti:

    Ja keikkakalenteri kasvaa.

    Kuulen jo korvissani, kuinka tästä lauseesta syntyy uusi biisi.

    Tai sitten se on vain mun mieli, joka yrittää väkisin mahduttaa sanaa ”keikkakalenteri” samaan tilaan kuin sanaa ”lattia”. Ja keikkakalenteri kasvaa. Ja lattiaa pestään.

  13. anna-maaria kirjoitti:

    Hankin siis lippuni ajoissa! :) Forssassa nähdään!

  14. Kii eli Kimmo kirjoitti:

    Ja keikkakalenteri kasvaa! Kasvaisko se myös tänne Vaasaan asti? Täällä ei käy koskaan ketään keikoilla. Tai sitten voisitte vanhojen, huonojen aikojen kunniaksi heittää keikan Taavetin Joukolassa: Voisin loisia vanhempieni luona ja tulla jonon ohi eturiviin. Hahaha. Jos sitä Joukolaa enää edes on.

    Olen vasta ihan viimeviikkoina löytänyt tämän blogisi, vaikka old school -kuuntelijasi olenkin. Mukavaa, että olet taas aktivoitunut näillä nettisivuillasi: höpinöitäsi on mielenkiintoista lukea, koskivatpa ne sitten poliittisia polttopisteitä, levyntekoprosessiasi tai sushin taivaallisuutta.

    Ja mitä tuohon maahanmuuttokeskusteluun tulee, niin lainaanpa kollegoitasi toteamalla, että ”se vaikenee joka pelkää”. Pääasia, että ilmaiset ajatuksiasi ja herätät keskustelua. Aivan liian monet tässä maailmassa tyytyvät niihin työsuhdeautoihinsa ja tammiparketteihinsa, jolloin suurin osa ei edes tajua, mitä ympärillä tapahtuu.

    Mahtavaa ja energistä kevättä kaikesta tuon edellisen blogikirjoituksesi takia niskaasi saamasta paskasta huolimatta! Uutta levyäsi odotellaan jo mielenkiinnolla.

  15. Preerialta kirjoitti:

    Milloin tulee julki muu keikkaohjelma pk-seudun osalta? Olen tällainen vuotuinen työperäinen maahanmuuttaja ja olen Suomessa tänä vuonna touko-kesäkuun aikana. Ystäväpiiri on sen verran keski-ikäinen, etten tiedä saanko heitä mukaan Tavastiaan (olin itse siellä viimeksi 1988), enkä tiedä pääsenkö 22.5. Kiitos kommenteistasi maahanmuutosta. Jonkun on seisottava vihaa vastaan Suomessa.

  16. Salla kirjoitti:

    Gosh, mulla olisi näemmä paljonkin luettavaa tuon edellisen merkinnän kommenteissa, kun olen ollut nettipimennossa useita päiviä. Ehkä perehdyn tuohon huomenna. Nyt on kuitenkin pakko laittaa kommenttia tähän. Pohdiskelin tuossa joskus, että yhden kirjaimen muuttamisella voi muuttaa koko merkitystä. Kuulin ehkä ekalla kerralla Lottiksessa ”tänään ihmiset hyräilee”, mikä tietysti vois olla tyytyväisyyden ilmaus. Jos se olis lähtökohta, kappaleen alun sais vaikuttamaan siltä kuin tyyppi olis voittanu lotossa ja sen jälkeen kaikki ihmiset yrittäis olla jotenkin ylitsepursuavan ystävällisiä ehkä pikkuhilujen toivossa… tai jotain.

    Muuta: keikkakalenterin kasvu on hieno asia. Taidanpa mennä perehtymään siihen. :)

  17. Markus kirjoitti:

    Todella huonoa huumoria haukkua Suomea paskamaaksi. Pohjois-Amerikka-biisin ohella yksi pohjanoteerauksistasi tällaisten lyriikoitten kirjoittaminen.