Facebookista ja studiosta

Facebookissa on tänään ollut monilla tällainen status: ”Toivomus vuodelle 2010 olisi, että ihmiset ymmärtäisivät, ettei Downin syndrooma ole sairaus. Ihmiset joilla on Downin syndrooma eivät etsi lääkehoitoa, vaan he haluavat että heidät hyväksytään. 93% ei halua kopioida tätä ja laittaa omalle seinällensä statukseks. HALUATKO SINÄ olla yksi niistä 7%:sta, joka sen tekee ja pitää statusta tunnin?”

Tämä hämmensi minua. Itse en ole koskaan luullut, että Downin syndrooma olisi sairaus. En myöskään usko, että kukaan kaverini luulee näin. Downin syndroomahan on tietenkin synnynnäinen kromosomihäiriö, kaikkihan sen tietävät! Keskustelin asiasta ystäväni kanssa, ja hän sanoi, että status on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa vietetään jonkinlaista Down Syndrome Awareness -viikkoa – hän oli myös sitä mieltä, että Yhdysvalloissa tietoisuus tästä syndroomasta ei ole läheskään yhtä korkealla kuin Suomessa.

Hyväksyn toki selityksen. Ja tiedän, että tällaisilla statuksilla ei vahingoiteta ketään vaan päinvastoin kiinnitetään ihmisten huomio tärkeään, ehkä unohdettuun asiaan. Silti status jotenkin ärsyttää minua. Sen lisäksi että se kertoo uutisena itsestäänselvyyden, se on myös tarpeettoman syyllistävä: 93 prosenttia on ilkeitä luusereita jotka vihaavat kaikkea, kuulutko SINÄ heihin?

Samalla tavalla hämmentäviä ovat itsestäänselvästi vastustettavia asioita vastustavat adressit, joissa vain esitetään jokin mielipide, muttei esitetä mitään toimintaehdotusta, tyyliin ”Vastustamme lasten hyväksikäyttöä!”. KAIKKI ihmiset vastustavat lasten hyväksikäyttöä. Onko tällaisen addressin kerääminen mitään muuta kuin oman maailmantuskan tyynnyttämistä ja sitä että sanoo muille ”hei katsokaa, meitsi on hyvä ihminen”?

Toisaalta, kaikki tällainen herättää yleensä keskustelua, ja keskustelu saattaa sitten johtaa myös toimenpiteisiin, ja sitten lopulta maailma pelastuu kuin pelastuukin ja kaikki on jonkun mun halveksuman fb-ryhmän ansiota. Toivotaan näin!

Facebookissahan toimii siis myös jatkuvasti kasvava MV-fanisivu (jota en tietenkään halveksi, kukaan nyt itseään!), tervetuloa! Siellä on tuokiokuvia (lähinnä sanallisia kuvia, myöhemmin myös ehkä valo-) studiosta. Finnvoxilla ollaan enää kaksi päivää, sitten siirrymme Kruununhakaan paremmille sushiapajille. Finnvox on ollut ihana, ja lauluja on saatu purkkiin yllättävän monta yllättävän hyvällä fiiliksellä. Jee!

Seuraavia merkintöjä odotellessa kommentoikaa te täällä, mitä mieltä olette? Voiko facebook-ryhmittäytymisillä vaikuttaa mihinkään?

Tags: ,

13 kommenttia artikkeliin “Facebookista ja studiosta”

  1. Sami kirjoitti:

    Minuakin tuo, ja moni muu samanmoinen, status ärsyttää suuresti. Eikö nuo kiertoviestit elänyt kulta-aikansa jo silloin kun tekstarit oli uutuutta ja ensimmäisiä sähköpostiosotteita sai ilmaseks.. Vaikka kuinka hyvä asia olisikin. Tehköön siitä mielummin vaikka ryhmän, jossa ajavat asiaa.

  2. JML kirjoitti:

    Näyttää siltä, että nämä kiertoviestit on joku juttu nyt tuolla Facebookissa. Muaki ne ärsyttää jossain määrin, varsinkin, kun ne on aika tehottomia vaikuttamaan mihinkään. Jos ihmiset oikeasti tekis jotain sen sijaan, että raapustavat omia, sukulaisten ja keksittyjä nimiä joihinkin adresseihin, jotka hukkuvat netin adressipaljouteen, niin nuo adressien ajamat asiat olis muutaki kuin vain korulauseita, joilla saadaan mahdollisimman moni laittamaan nimensä tai liittymään johonki ryhmään.

    Mahdollisuus laatia adressi tai Facebook-ryhmä jonkin itsestäänselvästi tärkeän asian puolesta ruokkinee joidenkin ihmisten narsismia ja halua tulla edes jollain tapaa suureksi.

  3. skorpiooni kirjoitti:

    Aluksi … onnittelut `uudesta ilmeestä ` … toimii ;) On ollut kiva lukea ajatuksiasi ja mietteitäsi mm. levyn teon edistymisestä … ja tietysti puhetta ja kirjoituksia rakastavana
    , on siistiä saada mahdollisuus `vuoropuheluun ` kanssasi.. ;)… (muidenkin)
    Tuosta status asiasta …. ymmärsin, että oli esitetty vetoomus hyvän asian puolesta ….
    mutta samaa mieltä edellisten kanssa … ei taida auttaa asiaa … tietoisuutta löytyy ja
    asenneviat eivät varmastikaan korjaannu sillä että pitää statusta( TUNNIN ? )… Tuntuu
    että tuolla tavalla `nostetaan `enemmän itseä kuin asiaa … Ja ikävästi todeten … Näitä
    `statuksia `tulee ja menee .. (varsinkin jos tunnin pitää )… No …. keskustelua aiheuttaa ja
    se on hiljaisuutta parempi … saattaa vaikka jonkun viedä syvälliseenkin ajatteluun …
    toivotaan niin … ;)

  4. Heidi kirjoitti:

    Ensiksi täytyy sanoa, että onpa upeat sivut niin ulkonäöllisesti kuin sisällöllisestikin! Sitten itse asiaan..
    Kyseisen statuksen kaunis ajatus on ollut varmaankin ”tunkea” mahdollisimman monen silmille, ettei kehitysvamma ole sairaus, ja Facebook on koettu hyväksi kanavaksi. On eri asia, autetaanko sillä mitenkään merkittävästi Downin syndroomaa sairastavien asemaa yhteiskunnassa, mutta ainakin tiedostetaan ongelma ja on edes yritetty toimia. Muuttuisiko mikään, jos kaikki tavalliset tallaajat vain ajattelisivat, että ei kannata yrittää muuttaa mitään, kun ei saa kuitenkaan suuria kansajoukkoja liikkeelle? Pienikin muutosyritys on jo jotain, melko varmasti ainakin jonkun ajatuksissa on herännyt uusia polkuja.
    Mitä tulee statuksen syyttävään sävyyn, on silläkin oma paikkansa ainakin huomion herättäjänä. Ketään tuskin kiinnostaisi, jos olisi vain ladeltu faktaa toisen perään. Statuksella yritetään ennen kaikkea muokata asenteita. Moni varmasti tietää Downin syndrooman johtuvan kromosomihäiriöstä, mutta kuinka moni silti toimii niin kuin Down olisi jotenkin itseaiheutettua tai pitää näitä henkilöitä mielisairaina?
    Moni saattaisi olla valmis työntämään vastuuta näistä ihmisoikeuskysymyksistä (jota syrjinnän poistaminen on) poliitikoille. Totuus kuitenkin, että asioiden muuttaminen lähtee kansalaisaktiivisuudesta muodossa tai toisessa. Asennevikoja ei edes laeilla tai asetuksilla voida muuttaa. Poliitikkojenkin aktiivisuus muiden kuin raha-asioiden hoitamisessa on vähän niin ja näin..
    Sitten eteenpäin..Kiitos hauskoista päivityksistä Facebookissa! Lisäkuvia odotellessa.(-: Energistä levytysprojektia ja uutta blogitekstiä odotellessa!(-:

  5. Maija kirjoitti:

    Niin, ja ainahan on tosiaan hyvä kun keskustelua syntyy. Mulle asiaa selvensi aika paljon se, että toi Down-kiertostatus on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa syndroomaan liittyy hirveästi vääriä käsityksiä ja epätietoa.

  6. Heidi kirjoitti:

    Kyllä näitä vääriä käsityksiä on viljalti myös Suomessa, mutta eritoten kyse on asennoitumisesta. Statuksen taakse kätkeytyykin mun mielestä viesti, että asiaa pitää ennen kaikkea ajatella ja ”laitathan tämän statukseesi”-viesti on pikemminkin levityskeino.Facebook-kaverit lukevat varmaan statuksen, vaikkei muuten asia kiinnostaisi. Levitetään Facebookissa paljon älyttömämpiäkin kiertoviestejä tyyliin ”Laita rintaliiviesi väri statukseen, miespuoliset kaverisi ihmettelevät!” Että mikä nyt on sitten oikeasti pelkkää hupia eli ”turhaa”…

  7. Anna-Maaria kirjoitti:

    Musta on aika huvittavaa tuollainen omakuvan kiillottaminen facebookissa. Itse olen liittynyt sellaisiin ryhmiin, joissa olen ollut IRC-Galleriassakin, musiikki ja tv-sarja-ryhmiin ja sellaisiin. Tästähän oli jopa viime vuoden äikän yo-kirjoituksissakin esseekokeen aihe ”Mihin tarvitsemme Facebookia?” ja aika monessa kirjaseemme painetussa vastauksessa oli vastauksena juuri tämä: omakuvan nostattaminen ja omien arvojen esilletuominen. Keskustelua mielipiteistä ei tarvita, helpompaa on liittyä yhdellä klikkauksella johonkin ‘vastustan sitä ja tätä’ tai ‘kannatan sitä ja tätä’ -ryhmään. Siinä saa sitten koko mualima ihmetellä, kuinka hyvä ihminen sitä oikein on :) Toisaalta tuollainen vaikuttaminen on kauhean yksinkertaista ja vaivatonta.

  8. Pauliina kirjoitti:

    Pitkästä aikaa päädyin sivuille ja yllätyin iloisesti sivujen ulkoasusta ja sisällöstä ja kirjoituksista. Kiitos.

    Keskustelua piti kommentoida sen verran että tuo samainen statuspäivitys ihmetytti minua myös yhtälailla. En kopioinut ja kuulun nyt kai siihen pahaan 93% ihmisistä.. Periaatteessa ymmärsin kyllä pointin mutta toimii ehkä USA:ssa paremmin kuin täällä.

    Ryhmistä
    Facebookissa on ollut Sellon ammuskelun jälkeen paljon maahanmuuttaja vastaisia ryhmiä (mm. ”ulkomaalaiset pois Suomesta”), mutta silmiini sattui yksi nokkelasti nimetty ryhmä: ”kaikki pois Suomesta ja ulkomailta” :)

  9. Heidi kirjoitti:

    Kyllä nämä ryhmät/kampanjat yms. tuntuvat kuitenkin keskustelua herättävän..Jos ei itse paikalla niin sitten näin muualla.(-: Eivätkö ne silloin aja asiaansa? Täysin turha ei herättäisi mitään tuntemuksia. Vielä täytyy muistaa, että johonkin ryhmään liittyminen ei tee kenestäkään ”maailmanparantajaa”, kertoo pikemminkin omista arvoista ja mahdollistaa osallistumisen ryhmien keskusteluun, josta voi sitten poikia jotain enemmänkin. Järkevät kiertoviestit, kuten tämä Down-viesti, ovat taas pistetty kiertoon, jotta mahdollisimman moni tavoittaisi niiden tuoman viestin. Voisi melkein puhua ilmaisjakelulehdestä pienoiskoossa ja pirstottuna eri internet-yhteisöihin.

  10. Sami kirjoitti:

    Itse olen blokannut, niin julmalta kuin se kuulostaakin, joidenkin Facebook-kaverieni statuspäivitykset. En tietenkään heti vaan useamman turhan (esim. kiertoviestit, jokaiset kahvikupposet mitä juo) statuksen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että niistä ei ole ollut minulle mitään hyötyä ja vievät vain tilaa niiltä päivityksiltä, joista ehkä olen kiinnostunut. Facebook on tullut jäädäkseen ja siellä on yli 1,1miljoonaa suomalaista, joten käyttäytymissäännöt on hyvä kerrata.

  11. Miina kirjoitti:

    Täysin samaa mieltä Maijan kanssa, täysin. Puit hyvin sanoiksi sen, mitä olen itsekin ajatellut näistä ”omien kasvojen kiillotuksista”.

    Kaikkein kummallisin ryhmä on/oli yhteen aikaan valloilla ollut ”Istutetaan yhdessä Antti Tuiskulle puu, jotta saadaan se pois radiosta”. Mulle vaan ei meinaa mennä jakeluun miten istuttamalla puu, saadaan Tuisku pois radiosta :D Toki ymmärrän läpän (hahah), mutta voishan sitä nyt vähän miettiä onko edes ryhmän nimessä mitään järkeä ennenkuin siihen liittyy… Tosi hauskoja ihmisiä. Vielä hauskempia kun kuuluvat tähän kyseiseen ryhmään (hahah).
    Ihanaa talvea Maija!! <3

  12. Salla kirjoitti:

    Vaikka esim. Down-viesti ajaa hyvää asiaa, se tosiaan tuntuu täällä Suomessa itsestäänselvyydeltä ja siksi vähän turhalta. Sen takia se tulee niputettua samaan turhien kiertoviestien läjään kaikkien paljon turhempien viestien kanssa. Ne rupeavat ärsyttämään. En halua kopioida statukseeni noita kiertoviestejä, ajattelen itse, kiitos vain!

    P.S. En ole tainnut kiillottaa omakuvaani tarpeeksi Facebookissa, kun kirjoitin tuohon ylös ensin väärän nimen (tai siis nimimerkin). :D

  13. Piuku kirjoitti:

    Yksvee ds-pojan äitinä totean, että todellakaan iso osa ihmisistä ei tiedä, että ds-ei ole sairaus, vaan oireyhtymä. En itsekään pitänyt siitä syyllistämisosiosta, mutta hienoa oli se, että viesti ainakin rävähti aika monille silmille. Kuitenkin, kehitysvammaisuus on asia joka aika monelle on etäinen.

    Tuollaisten kiertoviestien sisältöön soisi osoitettavan enempi huolellista mielenkiintoa, ettei se viesti ole negatiivinen. Mutta itse olen ihan tyytyväinen että aihe on herättänyt keskustelua!

    Me saadaan pikkumiehen kanssa todella paljon erittäin mielenkiintoisia (ja negatiivisiäkin) asenteita eteemme. suurin taitaa olla se, että oho, se näyttääkin ihan tavalliselta lapselta tai että ompa jännä ettei ole muita ”vikoja” – poika kun on tuikiterve keskosuutta ja ylimääräistä kromosomia lukuunottamatta. Ennakkoluulot kuuluvat elämään, niin hyvässä kuin pahassa, mutta parasta on kun ne murretaan.

    Aurinkoista kevättä toivotellen
    Piuku ja ”Mini”

    http://www.downiaiset.com