Minusta tuntuu vähän kiusalliselta kommentoida Kaarina Hazardin kolumnia Tony Halmeesta, mutta teen sen silti. Kiusalliselta siksi, että Halme teki minusta rikosilmoituksen vuonna 2003 (olin hänen mielestään loukannut hänen kunniaansa kutsumalla häntä natsiksi radiohaastattelussa ja netissä – syytettä ei kuitenkaan nostettu, pitkälti sen takia, että Halme itse käytti puheissaan vastaavanlaisia yli-ilmaisuja muista ihmisistä, mm. minua hän kutsui ”kommaritytöksi joka ei ees ite tee omia biisejään”), ja useat lukijat saattavat pitää minua tämän tapauksen takia puolueellisena. Ja varmaan sitä olenkin. Mutta kuitenkin kirjoitan jotain.

En halua luonnehtia Halmeen tekoja, ajatuksia tai ulkonäköä. Viimeisinä vuosinaan hän oli surullista katsottavaa, kuten jokainen ihminen, joka häviää taistelun päihteille ja masennukselle. Mutta olen Hazardin kanssa samaa mieltä siitä, että on naurettavaa, miten lehdistö yhtäkkiä hurskastelee sankariksi ihmisen, jonka alamäkeä se on silmät kiiluen kuvannut.

Oudointa minusta tässä koko jupakassa ovat Halmeen puolustajien järkyttävät reaktiot. Hazardin persoonaa ja ulkonäköä haukutaan pitkin Internettiä ja hänelle jaellaan tappouhkauksia. Oman Halme-tapaukseni jälkeen sain viestejä, joissa minua sanottiin lesboksi, huoraksi, lesbohuoraksi ja lehmäksi sekä todettiin, että ”etkö sä vitun ämmä tajuu että naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä”. Jollain tavalla ymmärrän, mistä tällaiset ylireaktiot syntyvät: ne ovat kuin sellaisen lapsen huitomista, joka ei saa haluamaansa ja lyö siksi kaikkea mikä eteen tulee. Maailma ei käyttäydy niin kuin minä haluan joten minä riehun! Mutta silti ihmetyttää: eivätkö nämä Halmeen kannattajat tajua, että tuolla tavalla riehumalla he häviävät taistelunsa heti kättelyssä? Miten he voivat kuvitella, että sen jälkeen kun he ovat uhanneet tappaa Iltalehden kolumnistin koska tämä on väärää mieltä heidän suosikistaan, joku vielä voisi vakavasti ja myötätuntoisesti suhtautua heidän ajatuksiinsa kansakunnan tilasta? Vai luulevatko he, että jos tarpeeksi monta ihmistä yhdessä uhkaa tappaa jonkun, yhteiskunta ottaa heidät viimein vakavasti?

Haluaisivatko he itsekään elää yhteiskunnassa, joka toimisi niin?

Tags: Kaarina Hazard, Tony Halme