Spotifysta vielä vain sellainen sananen, että tulee jotenkin kuitenkin kaikesta huolimatta likainen ja inhottava olo kun sieltä ei löydy joitakin tosi isoja ja merkittäviä bändejä, kuten esimerkiksi Beatlesia tai Metallicaa tai AC/DC:tä. Huoh. Että onko se nyt hyvä juttu vai eikö se oo. Mulle on tietenkin tärkeämpää olla Beatlesin ja Metallican ja AC/DC:n puolella kuin jonkun firman.

Biisit edistyvät. Musan kuuntelemisessa olen viime päivinä yhtäkkiä palannut juurilleni eli rokkiin. Hard rockiin. Glam rockiin. Rock’n rolliin. Ai että! En kyllä tiedä näkyykö tai kuuluuko se levyssä mitenkään. Ainakin siten kuin aina, juurina.

Puolentoista viikon päästä alkavat taas treenit. Uusia biisejä on mutta niissä ei oo sanoja. Vanhoissa on sanat melkein kaikissa mutta jotkut saattavat muuttua. Sovitukset kuulostavat hyviltä mutta vaativat ääripäiden terävöittämistä ja hurjuutta. Kaikki vaatii ääripäitä ja hurjuutta, tätä mieltä olen minä. Ehkäpä tästä johtuen huomaan aina levyä valmistellessani olevani välillä yllättävän raivona tai hermona tai onnellinen tai riemuisa tai itkuinen. Tavallaan ois mukavaa olla silleen tasaisemmalla tuulella, mutta ei sellaisesta oikein levyä synny! Eilenkin raivosin pitkin Hakaniemeä kun oli huonoa palvelua kaupoissa (eli Sokoksella) ja kahviloissa ei kortti käynyt. Tai en mä nyt silleen raivonnut-raivonnut, nakkelin vain niskojani, vaikka OIKEA minäni pitää semmoista vetäytyvää ystävällisyyttä huomattavasti asiallisempana käytöksenä.

Tässä ja nyt muuten lupaan pyhästi, että viel tän vuoden puolella pistäydyn irc-galleriaan jutustelemaan halukkaiden kanssa, siitä lisää myöhemmin täällä!

Tavataan taas mussukat!

Useiden muiden muusikoiden tavoin vihaan syvästi nettipiratismin kannattajia, tai en tiedä vihaanko ihmisinä (en tietääkseni tunne henkilökohtaisesti yhtäkään), mutta vihaan heidän naurettavia perustelujaan. Heidän mielestään se, että he osaavat hakkeroida ja murtaa koodeja ja siksi pystyvät varastamaan, johtaa automaattisesti siihen, että varkaus on oikeutettu ja pitäisi itse asiassa tehdä lailliseksi. Tämä on typerä ja lapsellinen perustelu, samoin kuin se, että musiikkikappaleiden ja levyjen omistaminen olisi jotenkin jokaisen ihmisen perusoikeus, ja siksi musiikkia pitäisi jaella ilmaiseksi. Ihminen elää ilman levy- tai mp3-kokoelmaakin – ilman ruokaa ihminen sen sijaan ei elä, joten jos jotain pitäisi jaella ilmaiseksi niin ruokaa. Ja vaatteita. Mutta eipä kukaan sellaista ole vielä toistaiseksi vaatinut.

Nythän on sitten olemassa Spotify. Sieltä saa kuunnella melkein minkä tahansa biisin, ja se on kaiken lisäksi laillinen. Spotifyn ympärillä velloo kiihkeä keskustelu siitä, tappaako se levy-yhtiöt ja muusikotkin, ja ovatko tekijöiden saamat tilitykset tarpeeksi kattavia (ainakaan toistaiseksi ilmeisesti eivät). Koska en tiedä asiasta tarpeeksi (eli juuri mitään) en halua ottaa kantaa siihen, onko Spotify reilu meille musiikintekijöille vai ei. Mutta musiikinkuuntelijana olen siitä aivan haltioissani! Hankin Spotify Premiumin (10e kuussa, vai oliko se 9,90), ja ladattuja soittolistoja voi kuunnella myös ilman nettiyhteyttä, offline-tilassa, eikä tarvitse kuunnella mainoksia. Koko maailma on ulottuvillani, eikä mun tarvii silti olla yököttävien hakkeripiraattien kanssa missään tekemisissä. Kuuntelen musiikkia taas samalla tavalla kuin teininä: intohimoisesti, paljon, kananlihalla. On ihanaa ettei tarvii hakea aina uutta levyä hyllystä, tai kaupasta, jossa sitä ei luultavasti ole. Kymppi kuussa eli 120e vuodessa on tästä ihanuudesta naurettava hinta, ja silti se on luultavasti enemmän kuin olen pitkään aikaan kuluttanut levykaupoissa.

Musiikkiala muuttuu kovaa vauhtia. Mutta se ei tietenkään voi kuolla, ei mitenkään. Spotify on muistuttanut mulle taas uudestaan, kuinka paljon aivan järjettömän ihanaa ja kiihdyttävää ja järisyttävää musiikkia maailmassa on.

Päätän raporttini täältä tähän ja alan taas vääntää nuottia toisen viereen! Ja aina väliin vähäsen Spotifyta.